Navigation bar

30. elokuuta 2014

Düsseldorf

Moikka kaikille!

Eilen kotiuduin sitten Düsselforfista. Oltiin siellä siis iskän kanssa kahdestaan pikareissulla to-pe! Alkuun pahoittelen hirveästi sitä, että mulla ei ole sieltä lähes ollenkaan maisemakuvia, koska unohdin kameran hotellihuoneeseen, ja perjantaina ei ollut oikeastaan aikaa kuvailla, kun oltiin koko päivä messukeskuksessa karavaani messuilla, koska iskä hoiti työasioitaan.



Yövyimme hotel Hiltonissa, jota voin kehua todella paljon. Hotelli huone oli todella siisti, ja kylpyhuonekkin oli todella siisti, eikä yhtään epämiellyttävä. Hotellin ulkopuoli oli mun mielestä aivan järkyttävä, mutta kun astui vaan ovesta sisään, mielipide muuttui täysin. Ostettiin hotellista aamupala perjantaille, ja se oli niin kattava ja hyvä, ettei se 20€ hinta ollut edes paha. Vaikka hotelli oli vain 3 tähden hotelli, niin mun mielestä ainakin todella siisti ja hyvä, jonka vuoksi voisin siellä toistekkin yöpyä!


Kaupat tuolla oli aikalailla samaa hintatasoa kuin Suomessa. Kuitenkin sieltä löytyi mm. Primark, josta löytyi ihania juttuja todella edulliseen hintaan :) Koska Düsseldorf on niin sanotusti Saksan muotikaupunki, sieltä löytyi todella paljon kaikkia kalliita merkkiliikkeitä, kuten Louis Vuitton, Michael Kors, Gucci yms. Noihin kauppoihin ei edes uskaltautunut mennä sisään, koska itse ei saanut edes ovea avata, vaan vartija avasi oven. Kuitenkin hieman sivummalta löytyi katu mistä löytyi ihan perus H&M, New Yorker, Mango, joiden hintataso ei ollut niin korkea, kuitenkin lähestulkoon sama kuin Suomessa. Tältä samaiselta kadulta löysin myös tuon Primarkin, josta juuri kerroinkin. Ajattelin tehdä toisen postauksen, jossa sitten esittelen ostoksia tarkemmin!

Torstain ootd.

Ruoka tuolla oli aivan ihanaa, eikä nyt ihan hirveän kallista. Torstaina käytiin päivällä Mäkkärissä syömässä, koska oli niin kova nälkä ja sieltä sai ruokaa nopeasti. Siellä ruoka oli noin euron halvempaa kuin Suomessa. Illalla käytiin Iskän ja joidenkin hänen kavereiden kanssa syömässä Argentiinalaisessa pihviravintolassa, missä ruoka maistui ainakin mun makuun. Kyseinen ravintola ei mun mielestä ihan hirveän kallis edes ollut, ja ruoka oli todella hyvää! 



Perjantain siis vietimme Messukeskuksessa, joka oli ihan valtavan kokoinen, edes päivässä emme kerinneet kiertämään messualuetta kunnolla läpi! Messut olivat todella upeasti järjestetty, ja mua harmittaa, etten sielläkään kuvaillut, kun jätin kameran tyhmänä jälleen kerran säilytykseen, minne jätimme meidän muutkin tavarat. Eri yrityksillä oli ilmaisia tarjoiluita, joita "parhaimmat" asiakkaat saivat. Lähes joka yrityksen pisteellä söimme tai joimme jotain, samalla kun iskä hoiti työasioita heidän kanssaan. Suurimaksi osaksi sieltä sai Saksalaista makkaraa, joka oli todella hyvää (En tykkää tavallisesti makkaroista yhtään.)  Jäätelöannoksia, leipää, ja lähestulkoon mitä tahansa juotavaa. Ne messu osastotkin oli niin hienosti järjestetty, että en voi kun vain kehua niitä! 


Lähdettiin tuolta messukeskuksesta sitten suoraan lentokentälle, jossa olimmekin hieman liian aikaisin, joten siellä tein sitten vielä vikat ostokset! Kotimatka sujui hyvin, ja olimme 00.15 taas Suomessa!

14. elokuuta 2014

Last days shopping!♥

Heippa!

 Ajattelin nyt tulla teille esittelemään mun viimepäivien ostoksia, osa ovat jo hiukan vanhempia ja osa taas ihan uusia. Palkka tuli, palkka meni ;) No ei vaiskaan. Onneksi. Nyt pitemmittä puheitta ostosten pariin!

Mukit/IKEA/1,99€/kpl | Tarjotin (kynttilän alunen)/IKEA/7,99€ jos oikein muistan.
Nuo Ikean ostokset ovat siis todella vanhoja. Ostin ne silloin samaan aikaan Ellan kanssa, mistä Ella taisikin tehdä postauksen silloin. Nuo mukit olivat niin älyihanat, että oli pakko ostaa, kun ei niiden hintakaan ollut mikään päätä huimaava.

Crop Top/H&M/7,99€
Vihdoin! Löysin sen mitä olin etsinyt koko kesän. Näin noita ihan ekan kerran juuri, kun ne olivat tulleet kauppaan, mutta silloin köyhänä ihmisenä mulla ei ollut rahaa tuohon ihanuuteen. Palkkapäivän jälkeen ei enään kokoja löytynyt, edes Porista. Kuitenkin yksi päivä, kun olin Helsingissä ja kävin H&Mssä, niin etummaisena oli kokoa xs! Olin niin iloinen, etten edes sovittanut vaan lähdin kassalle samantien.

Villatakki/H&M/9,99€
Tämän ihanan villatakin löysin vielä kokoa xs, ja se lähti samalla kerralla mukaan kuin ylempi paitakin. Tämä on niin ihana, ei liian kuuma, mutta lämmittää siltikin. Mulla on ollut kesän loputtua hakusessa pitempi ja hieman ohuempi neuletakki, joka löytyikin noin halpaan hintaan! Happy girl :)

Farkkutakki/Mango/19,95€
Vihdoinkin kun käytiin Marlen kanssa Jumbossa löysin farkkutakin. Hinta oli ihan uskomattoman halpa, katsoin muutaman kerran uudelleen, että oliko se oikeesti muka noin halpa :D Tuossa kuvassa se ei mun mielestä näytä niin kivalta, mikä se oikeasti on, mutta etteköhän te tosta kuvasta kuitenkin tajua, millainen se on!

Toppi/H&M/9,95€ | Shortsit/GinaTricot/14,95€
Nyt, kun alan vihdoin käymään salilla vakituisesti monta kertaa viikossa, ja mulle tulee oma treeniohjelmakin, niin oli ihan pakko hankkia salille kaikkea kivaa! Nuo shortsit olivat hyvä löytö, olivat halvat ja mun mielestä hyvää materiaalia. Samoin tuo toppi. Harvemmin löytää hyviä, ohuita urheilutoppeja tuohon hintaan. Vielä kun saisin vähän värikkäämpiä treenivaatteita, niin olisi kiva.

Kännykkäpussi käteen/Glitter/5€ ALE
Tuo kännykkäpussi mikälie on ollut hakusessa jo kauan. Ne on vaan ollut mun mieleen liian kalliita siihen 15-20€ hintaan, että ne ovat aina jääneet sinne hyllyyn. Tänään kuitenkin käväisin ruokavälkällä nopeasti Glitterissä, ja tuo sitten lähti mukaan. Olisihan erivärinen, sekä näköinen kivempi, mutta tuohon hintaan toi oli kyllä ihan pakko ostaa!

Tän laukun sain mun vanhemmilta tuliaiseksi Kyprokselta. Ihan kivahan tuo on ja mahtuu hyvin kaikki koulukirjat. Laukun hyviin puoliin kuuluu sen erikoisuus sekä se, että jokaisella vastaan tulevalla ei ole samanlaista laukkua olalla roikkumassa. Kelpaa hyvin, ennen kuin ostan uuden laukun! Tottakai tuo tulee senkin jälkeen käyttöön, mutta jää ns. kakkoslaukuksi!

Toppi/H&M/24,95€
Mietin tätä toppia kauan kaupassa, viitsinkö ostaa vai en. Hinta oli mielestäni aika rapea H&Mn topiksi, mutta loppujen lopuksi se lähti mukaan. En ole vielä kerennyt käyttämään tätä, mutta eiköhän tämä tule käyttöön! Mun mielestä tää on kivan yksinkertainen, juhlallinen ja saa piristettya koruilla kivasti :)

Starbucks muki/Starbucks/13,50€ | Valkoinen villapeitto/IKEA/19,95€
Tuo Starbucksin kova muki oli pakko saada pirtelö/kaakao mukiksi. Jotenkin tuosta on vain kiva juoda ja se on kivan näköinen. Tuo hinta oli mun mielestä järkyttävän kallis, mutta sen arvoinen kuitenkin. Ja jos totta puhutaan sain tuohon mukiin rahat pulloista, joten siihen mun palkka ei kulunut. Ja tuo Ikean villapeitto oli täysin heräteostos, mutta kovaan käyttöön päässytkin! Se on lämmin ja pehmeä tulevaa talvea ja syksyn kylmiä ilmoja varten! 

Mun mielestä mun ostokset ovat oikein kivoja, sekä ne on tarpeellisia! Mutta nyt pidemmittä puheitta päätän lopetella tän, kun pitäisi lähteä vielä salillekkin tänään! Ja huomenna odottaa kauan odotettu WEEKEND!! Wihiii! En jaksais millään odottaa. Mutta nyt moikka! :)

7. elokuuta 2014

Heipat kesälomalle!

Moikka! 

Noniin, kaksi päivää koulua takana ja tunnelmat ovat ainakin vielä hyvät. Vaikkakin koulu onkin ollut näin kesän jälkeen rankkaa (heti ekana ja tokana päivänä 15.45 asti koulua..) niin kyllä sinne löytyy vielä intoa lähteä ihan pirteänä joka aamu, kunhan herätyksestä vain selviää. Tuohon ehkä osana auttaa se, että ainakin nyt ryhmähenki on hyvä ja en ole päässyt vielä tutustumaan kaikkiin luokkalaisiin. Toivoisin, että saisin tutustua heihin ja että ryhmähenki pysyy hyvänä sekä sitä, että voitaisiin olla luokan kanssa yhteinin "tiimi" eikä sinne muodostuisi mitään ryhmiä. Mielestäni mun luokkalaiset ovat kivoja ja opettajat, joita olen nyt tavannut ovat olleet oikein mukavia. En ole vielä päässyt tutustumaan kaikkiin luokkalaisiini, mutta ainakin muutaman mukavan kaverin oon jo löytänyt, joidenka kanssa oonkin koulussa nämä kaksi päivää viettänyt! 

Ajattelin, että tuun kirjoittamaan teille joku päivä joko yksin tai yhdessä Ellan kanssa tuosta koulusta ja vähän kummankin alasta ja millaista meillä on ollut. Tietty jos kysymyksiä herää teille lukijoille, niin kommentti boksiin vain reippaasti, niin niihin sitten vastaillaan. Mulla on myös yksi toinen postausidea mielessä, kunhan saan vaan tehtyä sen ajatuksella! 

Loppuun vielä kuvia juuri ennen loman loppua, kun Jaakko oli taas täällä käymässä! Mentiin kuvailemaan läheiselle pellolle jossa oli aivan ihanat värit mun mieleen! Jotenkin kesän lopulla peltojen kellertävän ruskea väri saa mut hyvälle tuulelle ja kuvat onnistuu kivasti aina silloin. Tällä kertaa heinät olivat kamalan pitkiä, oikeesti valehtelematta mua n. 30cm lyhyempiä :D Mutta pidemmittä puheitta alla teille kuvia. 


Mun mielestä tää kuva on vaan niin ihana, toi linssiin osunut auringon säde ja kaikki tuo tähän kuvaan niin paljon tunnelmaa!


Toppi - H&M | Ruutupaita - Lindex | (Mustat shortsit - BikBok)

Kuva näyttää juuri siltä, että olisin unohtanut shortsit kotiin, mutta kyllä se tuolta ruutupaidan alta kuitenkin löytyy, joten ei hätää ;)

Tänä samana päivänä, kun nämä kuvat otettiin menin mun kaverin Heitsun ja hänen poikaystävänsä Ekin sekä tietty Jaakon kanssa "tuplatreffeille" Rossoon. Meillä oli mun mielestä ihan kivaa, vaikka Jaakko ja Eki ei tuntenutkaan hyvin ja Jaakko ja Heitsukin oli nähneet vain muutaman kerran. Rossossa ruoka oli ihan hyvää, mutta ei mitään kummoista. Kuitenkin päivä oli mun mielestä loistava ja jokainen sai haluamaansa ruokaa! :) Mä sitten otin lehtipihvin ja Jaakko pizzan. Annokset eivät kyllä näyttäneet mitenkään erikoisilta, ja lehtipihvini oli kyllä säälittävän kokoinen, mutta hyvää se oli, koosta huolimatta!



Mutta nyt voisin hipsiä tästä pikku hiljaa suihkun puolelle, jotta jaksaa taas huomisen koulupäivän, joten moikka!

5. elokuuta 2014

Heinäkuun suosikit!

Moikka!

Mira & Ella: Aateltiin tehdä myös tälläinen kuukauden suosikit -postaus, koska meidän mielestä tälläisiä postauksia on kiva lukea, ja tätä oli myös ehdotettu jokin aika sitten. Postaukseen oli aika vaikea valita kaikista suosikeista muutamat suosikit, koska kaikkia ei voi laittaa, jotta tästä ei tulisi mitään kilometripostausta. Alempana siis Heinäkuun suosikit, joissa kuvien alla lukee aina, kumman suosikki se on ollut. 

Mira:
Shortsit on ehdottomasti ollut mun tämän kuukauden ehdoton suosikki! Säät ovat suosineet hyvin, joten näitä onkin voinut käyttää lähes joka päivä. Lemppareiksi näistä tuli nuo alimmat farkkushortsit, jotka sopivat lähes tulkoon aina, sekä nuo valkoiset, missä etuosa on pitsiä ja takaosa farkkukangasta. 

Mira:
Tämä ripsari on tehty täysin kesää varten! Se ei valu pitkin poskia eikä leviä yhtään päivän mittaan. Rannallakin vaikka vettä onkin roiskunut naamalle, ripsari ei ole levinnyt tai lähtenyt yhtään. Miinuksena tässä on se, että se lähtee +38°C ja kesällä ei tekisi mieli käydä lämpimässä suihkussa yhtään. Mutta kyllä sen kestää, jos saa nauttia koko päivän ilman ripsaritahroja pitkin naamaa. 

Mira:
Schwarzkopfin hiusöljy on ollut todella kovassa käytössä, koska mun latvat on ollut niin kuivat, joten tämä tuote on kosteuttanut latvoja ja antanut hiuksille enemmän kiiltoa. Ainakin mun hiuksissa toimii hyvin! 

Mira:
Vaikka tämä teistä ehkä hassulta kuullostaakin, niin EF:n kielimatka-esite kuuluu mun suosikkeihin, sillä ensikesänä odottaa kielimatka mun yhden kaverin kanssa. En malttaisi millään odottaa ensikesää, mutta eiköhän sekin tule sitten, ja ainakin on jotain mitä odottaa. 

Mira:
Biotiini Strong, hair and nail tabletit ovat olleet todella hyviä, ja ne ovat toimineet huomattavasti. Hiukset ovat kasvaneet paljon ja vahvistunut hyvin. Toki näiden ohella pitää olla monipuolinen ja hyvä ruokavalio, jotta tulos näkyy paremmin. 

Mira:
Tämä matkalaturi on jo 2 vuotta vanha ja palvellut mua koko sen ajan täydellisesti. Ainoona miinuksena on se, että siitäkin loppuu akku, ja kestää vain noin yhden latauksen (välillä useammankin) verran seä se, että lähes jokainen mun kaverikin haluu lainata tota, jonka vuoksi itselle ei riitä akkua enään niin paljoa. Kesällä tätä on tarvittu monissa paikoissa ja todella useasti! 

Ella:
Daisy eau so fresh on ollut tosi kovassa käytössä koko heinäkuuni ajan. Tämä hajuvesi on ollut mun mielestä paras mikä mulla on pitkään aikaan ollut. Suosittelen kyllä tätä tuoksua ehdottomasti kaikille ketkä haluavat aika miedon tuoksuisen ja kesäisen hajuveden.

Ella:
Bikinit ovat olleet myös kovassa kulutuksessa heinäkuun kuumien säiden takia. Nämä amerikanlippu-kuvioiset bikinit ovat olleet todella kivat ja hyvin istuvat vaikkakin maksoivat yhteensä vain 20€.

Ella & Mira:
Aurinkolasit ovat kyllä tulleet kovaan tarpeeseen lähes koko heinäkuun ajan paria sateista päivää lukuunottamatta. Tuo malli sopii hyvin myös pyöreähköille kasvoille ja kaventaa kasvojen muotoa. Malli on myös sopivan urheilullinen sekä rento, ja sopii lähen joka tilanteeseen ja asuun.

Ella:
Deodorantti on tullut varmaan jokaisella tarpeeseen ja kuuluu ehdottomasti heinäkuun suosikkeihin kovien helteiden vuoksi. Tämä tuoksu on erittäin raikas sekä kesäinen eikä liian voimakas, sopii hajuvesien kanssa mietoutensa vuoksi.

Ella:
Philips iphone 4 telakallinen matkakaijutin on tullut raahattua aina mukaan tilanteeseen kuin tilanteeseen. Kaupungille ja rannalle. Kaijutin on ollut kätevä sillä siihen saa liitettyä telakalla puhelimeni. Kaijuttimen saa riittävän kovalle ja se mahtuu hyvin laukkuun.

Ella:
Käsivoide on tullut myös kovaan käyttöön etenkin töissä, sillä käsiä tulee pestyä normaalia enemmän ja kädet kuivuvat. Tässä käsivoiteessa on ihana kirsikan tuoksu joka ei kuitenkaan ole liian vahva.

- Mira ja Ella