Navigation bar

12. toukokuuta 2015

Viikonlopun asua

Heippa, mulla tulikin näköjään melkein viikon tauko tähän bloggaamiseen, oon suunnitellut nimittäin blogin kannalta paljon uudistuksia - osoitteen muutoksesta ulkoasuun ;) Blogi voi olla aivan sekasorto torstai iltaan asti, nimittäin kaikki melkeimpä muuttuu.Tämän "suuren" muutoksen siis tahdon tehdä vain siksi, jotta tämä blogi tuntuisi enemmän omalta paikaltani, nyt kun Ella lopetti.

piccmonkeymira

Mutta nyt itse otsikkoon eli asuun. Asuna mulla toimi siis viimeviikonloppuna, tai no tarkemmin ottaen lauantaina melko yksinkertainen, mutta mun mielestä todella siisti kokonaisuus, joka koostui siis tuollaisesta valkoisesta paidasta, beigeistä farkuista sekä nahkatakista ja -laukusta. Tykkäsin asukokonaisuudesta todella paljon, jotenkin niin keväinen ja rento!

DSC_0028m

DSC_0015m

Olen ostanut tuon kultaisen käsikorun varmaan puolivuotta sitten, ja vasta nyt se pääsi ensimmäistä kertaa käyttöön.. Vaikka oonkin siitä aina tykännyt, niin jotenkin se on aina jäänyt kaapinpohjalle makoilemaan ja unohtunut täysin sinne, mutta eikös se ole parempi joskus käyttää kun ei koskaan ;)

DSC_0047m

Kuvauspaikkana meillä toimi Jaakon kanssa tällä kertaa vanha junaraide, sekä sen vieressä kulkeva silta. On kyllä pakko mainita paikasta sen verran, että herranjestas, kun tuli huono olo vaikken pelkääkkään normaalisti mitään korkeita paikkoja kun tuon sillan alapuolella oli vettä ja melko pitkä pudotus.. 

DSC_0009_m
Jacket - Primark / Shirt - BikBok / Jeans - Stradivarius / Shoes - Converse
Handbag - Michael Kors / Bracelet - BikBok
DSC_0120m

Pakko oli vielä tänne loppuun hehkuttaa, kuinka on jo niin ihanan kesäinen fiilis, ulkona paistoi aurinko, lämpötila oli 17°C paikkeilla ja linnut lauloi puissa, joita koristaa vihdoinkin pienenpienet lehdet! Mun mielestä tää aika on ihan parasta, kun tuollaiset pienet ja arkipäiväiset asiat voivatkin ilahduttaa näin paljon! Ja jottei tää hehkutus tähän lopu, niin enään 29 päivää, kun tää tyttö on Maltan auringon alla 3 viikkoa, ja mikä parasta, lentotiedotkin tulivat maanantaina tiedolle, ja aamulähtöhän sieltä tuli, JES

8 kommenttia:

  1. Ihanan näköinen asu sinulla, niin rento ja keväinen! Ja tuo käsikoru on kyllä todella kiva :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos hirmuisesti sulle, mäkin ihastuin tuohon asuun :)

      Poista
  2. Uudistukset on aina mun mielestä ihania, ja ymmärrän että tahot muuttaa tätä hieman, kuitenkin jos Ella lopetti (vaikka mua kyllä harmittaakin se, oli kiva lukea teiän kummanki postauksia) niin enemän itses näköiseks :) Ja ihana asu jälleen kerran, me like too much *.*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sulle, juuri parhaillaan muutoksia tulossa ;) Mäkin tykkään tuosta asusta aika paljon, toimii niin hyvin moneen eritilaisuuteen.

      Poista
  3. Niin ihana asu taas!♥ Sä sitte osaat yhdistellä vaatteita tosi kivoiks kokonaisuuksiks :> sellasta haluisin kysyä et onks suhun helppo tutustua ja miten se olis mahollista?:o snäp tms? vaikutat meinaa sellaselt ihmiselt kenee ois iha mahtavaa tutustuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Tälläsiä kommentteja on niin kiva aina saada! Ja snäpistä mut löytää nimellä miram97, sinne siis vaan, jos haluut tutustua! :)

      Poista
  4. Ihana ulkoasu tällä blogilla! Ja löytääks sun blogin bloglovinista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sulle paljon! :) Tätä uutta osoitetta ei sieltä valitettavasti löydä, mutta lisään piakkoin :)

      Poista