Navigation bar

30. syyskuuta 2015

Se kaikkien puhuma Olaplex

Niinkuin viimepostauksessa mainitsinkin, niin seuraavana olisi asiaa tästä monien - etenkin bloggaajien puhumasta Olaplex -hiusten hoitokäsittelystä. Kävin siis ottamassa tämän parisen viikkoa sitten - melkeimpä heti aurinkoloman jälkeen, jossa hiukset olivat päässeet kuivumaan ja "palamaan" auringossa. Tämän lisäksi pistin vielä raitoja hiuksiin, joten hiusten eloon herättämiselle oli todellakin tarvetta ja päätinkin testailla Olaplexiä. Joka puolella toi hoito oli mun mielestä ihan hirmu kallista, nimittäin en kovinkaan usein tahtoisi pulittaa pelkälle hoidolle 60 euroa. Tuo hinta oli siis ilman leikkausta tai muuta.

Olaplex ennenjajälkeen

No mun mielipidehän tästä hoidosta muuttui hiukan hoidon jälkeen. Hiukset kyllä tuli kirkkaamiksi sekä liukkaamiksi ja vaikuttivat taas elinvoimaisemmilta - mutta kuinkas nyt? Hoidosta on parisen viikkoa (linkki asupostaukseen, jossa hiusten kunto viikko hoidosta) ja ainakaan itse en pahemmin eroa enää huomaa, vaikka kotihoitotuotettakin olen käyttänyt. Eli hyödyt olivat mielestäni lähes mitään sanomattomat. Ja tuo kotihoitotuote ei ainakaan oman käytön jälkeen ole paljoa tätä pehkoa parantanut - tuonut ihan samanlaisia vaikutuksia hiuksiin kuin hieman halvempi tehohoitoaine.

Eli lopullinen tulos mun mielestä on, että varmasti joku halvempikin hiusten tehohoito kampaamossa olisi varmasti lähes tulkoon yhtä hyvä. Uskon kuitenkin, että jos vuoden verran kävisin säännöllisesti tekemässä tuon hoidon hiuksilleni, niin tulos olisi varmasti huomattavasti parempi - sillä en usko, että mikään korjaa vaurioituneita hiuksia yhdellä kertaa! 


8 kommenttia:

  1. Kiva teksti, itselläni myös samantapaisia kokemuksia tuosta Olaplex hoidosta. Ei niin kannattavaa kuin se antaa ymmärtää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon! Mua kyllä jäi harmittamaan niin suunnattomasti tuo hoito, kun ei enään todellakaan ole sen näköiset kuin samana päivänä hoidosta :/

      Poista
  2. Mä olen lukenut myös samanlaisia kokemuksia Olaplexistä, sen takia jäikin välistä :( Mä turvaudun lähes aina hiusten laminointiin! Sen saa tehtyä kotona ja superhalvalla, toiminut tähän mennessä paremmin kuin mikään muu hoito, suosittelen kokeilemaan :) Pikaisella googletuksella löytyy ohjeet tai kurkkaile blogini puolelta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeo, en minäkään tätä varsinaisesti suosittele! Ja tosta en ollutkaan aikaisemmin kuullut, nyt täytyy kyllä alkaa heti ottamaan tuosta selvää. Kiitoksia sulle hirmu paljon hyvästä vinkistä :)

      Poista
  3. Sun hiukset kyl näyttää tosi tuuheille! En oo ees tajunnu et ne on noin tuuheet :'D mut tosi harmi ettei se sul ollu sit niin hyvä hoito :/ mut selkee ero on kyl noitten kuvien välil, viel ku se ois vaa pysyny jotenki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha no kiitoksia paljon! :) ja jep, mua jäi harmittaa niin suunnattomasti tuo, kun ei kyseessä ollut mikään parin kympin juttu! Kuvien välissä on joo hirveen iso ero ja olin aluksi ihan innoissaan tuosta, mutta parin viikon jälkee en ainakaa ite huomaa enää sellasta eroo mitä heti hoidon jälkee huomasin :/

      Poista
  4. Oo näyttää hyvälle! Ja ihanan paksun näköinen tukka sinulla! <3

    http://m-stay-fresh.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, olihan nuo alkuun todella hyvät ja pehmeät :)

      Poista