Navigation bar

7. elokuuta 2014

Heipat kesälomalle!

Moikka! 

Noniin, kaksi päivää koulua takana ja tunnelmat ovat ainakin vielä hyvät. Vaikkakin koulu onkin ollut näin kesän jälkeen rankkaa (heti ekana ja tokana päivänä 15.45 asti koulua..) niin kyllä sinne löytyy vielä intoa lähteä ihan pirteänä joka aamu, kunhan herätyksestä vain selviää. Tuohon ehkä osana auttaa se, että ainakin nyt ryhmähenki on hyvä ja en ole päässyt vielä tutustumaan kaikkiin luokkalaisiin. Toivoisin, että saisin tutustua heihin ja että ryhmähenki pysyy hyvänä sekä sitä, että voitaisiin olla luokan kanssa yhteinin "tiimi" eikä sinne muodostuisi mitään ryhmiä. Mielestäni mun luokkalaiset ovat kivoja ja opettajat, joita olen nyt tavannut ovat olleet oikein mukavia. En ole vielä päässyt tutustumaan kaikkiin luokkalaisiini, mutta ainakin muutaman mukavan kaverin oon jo löytänyt, joidenka kanssa oonkin koulussa nämä kaksi päivää viettänyt! 

Ajattelin, että tuun kirjoittamaan teille joku päivä joko yksin tai yhdessä Ellan kanssa tuosta koulusta ja vähän kummankin alasta ja millaista meillä on ollut. Tietty jos kysymyksiä herää teille lukijoille, niin kommentti boksiin vain reippaasti, niin niihin sitten vastaillaan. Mulla on myös yksi toinen postausidea mielessä, kunhan saan vaan tehtyä sen ajatuksella! 

Loppuun vielä kuvia juuri ennen loman loppua, kun Jaakko oli taas täällä käymässä! Mentiin kuvailemaan läheiselle pellolle jossa oli aivan ihanat värit mun mieleen! Jotenkin kesän lopulla peltojen kellertävän ruskea väri saa mut hyvälle tuulelle ja kuvat onnistuu kivasti aina silloin. Tällä kertaa heinät olivat kamalan pitkiä, oikeesti valehtelematta mua n. 30cm lyhyempiä :D Mutta pidemmittä puheitta alla teille kuvia. 


Mun mielestä tää kuva on vaan niin ihana, toi linssiin osunut auringon säde ja kaikki tuo tähän kuvaan niin paljon tunnelmaa!


Toppi - H&M | Ruutupaita - Lindex | (Mustat shortsit - BikBok)

Kuva näyttää juuri siltä, että olisin unohtanut shortsit kotiin, mutta kyllä se tuolta ruutupaidan alta kuitenkin löytyy, joten ei hätää ;)

Tänä samana päivänä, kun nämä kuvat otettiin menin mun kaverin Heitsun ja hänen poikaystävänsä Ekin sekä tietty Jaakon kanssa "tuplatreffeille" Rossoon. Meillä oli mun mielestä ihan kivaa, vaikka Jaakko ja Eki ei tuntenutkaan hyvin ja Jaakko ja Heitsukin oli nähneet vain muutaman kerran. Rossossa ruoka oli ihan hyvää, mutta ei mitään kummoista. Kuitenkin päivä oli mun mielestä loistava ja jokainen sai haluamaansa ruokaa! :) Mä sitten otin lehtipihvin ja Jaakko pizzan. Annokset eivät kyllä näyttäneet mitenkään erikoisilta, ja lehtipihvini oli kyllä säälittävän kokoinen, mutta hyvää se oli, koosta huolimatta!



Mutta nyt voisin hipsiä tästä pikku hiljaa suihkun puolelle, jotta jaksaa taas huomisen koulupäivän, joten moikka!

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ♥ Mulla alkaa koulu vasta tiistaina, mutta silti tuntuu että loma on menny ihan hujauksessa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla alko jo eilen ja munkin mielestä loma niinku vaa alko ja loppu samantien! Ja kiitos paljon ❤️

      Poista