Navigation bar

8. heinäkuuta 2014

Ellan synttärit!

Moii!Oltiin taas Ellalla yötä ja valvottiin pitkään ja rupateltiin niitä näitä. Aamulla herättiin noin puoli 11 ja alettiin syömään aamupalaa ja suunnittelemaan loppu päivää. 



Tarkoituksena meillä olikin, että mennään läheiselle pellolle kuvailemaan, kun sitä ei oltu vielä keretty niittämään. Kuvat onnistui meidän mielestä tosi hyvin ja ne on niin ihanan kesäisiä!♥ Kaiken lisäksi tänään oli todella lämmin ilma, eikä tuullut lainkaan. Saatiin otettua myös vihdoin yhteiskuvakin meistä! 







Kuvausten jälkeen tultiin Ellalle ottamaan aurinkoa pihalle ja odottamaan, että Ellan isä tuo meille kaupasta grillattavaa. Tehtiin sitten kahdestaan meille grillattua maissia, nakkia sekä paprikaa. Vaikka itse sanommekin, niin ruoka oli todella hyvää! 





Ruuan jälkeen lähdimme rannalle uimaan sekä ottamaan aurinkoa ja kuuntelemaan hyvää musiikkia. Kerettiin olla rannalla noin 4 tuntia, kunnes haluttiin jo lähteä takasin Ellalle viettämään iltaa. Illalla söimme vielä Ellan äidin tekemää tuoretomaattipastaa, joka oli todella hyvää! Jatkamme iltaa vielä kahdestaan ja ollaan toista yötä Ellalla. 









Nyt kun kummallakin on todella paljon töitä, niin sieltä ei saa hirveästi erilaisia postauksia, joten jos teillä on ideoita niin voitte kertoa tänne niin tehdään oikein mielellämme :) Kaikki erikoispostaukset ja haasteet ovat tervetulleita, ja niitä olisi todella kiva tehdä!

Loppuun vielä kiitokset teille ihanille lukijoille sekä kommentoijille ♥

14 kommenttia:

  1. Kiva postaus! Toivottovasti oli kiva päivä :)

    VastaaPoista
  2. Ihana postaus! Tosi kivoja kuvia! Tää blogi on muutenkin ihana, fontti ja tekstin koko ovat hyvät, kuvat tarkkoja ja isoja. Jään mielelläni seurailemaan ja saatan liittyä tulevaisuudessa myös lukijaksi ;)

    http://dailyxdreamer.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. mira toi sun mekko, ihan sikaihana! ja tehkää vaik jotai lempiasu postauksii tai sit vaik sillee myday kuvina :)

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia ja ne on niin kesäisiä ♥ Postausideoita: Huonepostaus, kysymyspostaus, Suosikkeja... Siinä jotain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sulle tosi paljon♥ kysymyspostaus on hei tosi kiva idea! Kiitos ideoista :)

      Poista
  5. ootte tosi kauniita ja ihania kuvia ootte saanu! :-)

    VastaaPoista
  6. oii ihan täydellinen toi banneri! hienoja kuvia ja tosi kivan olonen blogi!

    VastaaPoista
  7. Ihania kuvia, tosi kesäisiä!

    milinblogi.blogspot.com

    VastaaPoista