Navigation bar

29. tammikuuta 2015

Epäonnistuneet asukuvat!

Heippa taas! <3 Ajattelin koota tälläisen postauksen epäonnistuneista kuvista, kun niitä tuntuu riittävän. Musta tuntuu, että kun haluan tänne blogin puolelle uusia asukuvia, niin niistä 400 kuvasta ehkä 20 on maksimissaan ihan suht onnistunutta.. Pliis kertokaa, että teilläkin käy näin?
1. Tälläisiä kuvia mulla sattuu tupsahtelemaan kameraan varmaan enemmän kuin muita. Oon nimittäin aina selittelemässä kaikkia juttuja kesken kuvaus sessioiden, ja tietenkin kuvaaja tahtoo nopeasti varsinkin näin talvella takaisin lämpimään..
2. Myös todella useesti mulle käy tällein, että joku soittaa juuri kun musta otetaan kuvaa, ja munhan on aina pakko edes katsoa kuka mulle soittelee, joten lopputuloksena on tälläiset kuvat. Olen nyt kuitenkin vihdoin ja viimein oppinut pitämään sen puhelimen autossa tai äänettömällä taskussa kuvauksien ajan.
3. Nääkin kuvat ovat hyvin yleisiä, räpsäytän silmiä aina väärinä hetkinä, ja puolest kuvista olen kokonaan silmät kiinni tai tuollein puoliksi.. Varsinkin tuollaiset kuvat ärsyttää silloin, jos kuva olisi muuten oikein onnistunut, mutta epäonnistuikin juuri silmien takia..
4. Vihaan tuulista säätä, siis se on kaikkein inhottavin sää kuvata, koska mun hiukset menevät aina niin sekaisin. Sitten kun kuvaaja haluaa kuitenkin tehdä jotain muutakin vielä, niin ei ole koko päivää aikaa odotella kuvien ottamista, niin sitten puolet näyttävätkin tältä.
5. En sitten tykkää yhtään varsinkaan ravintolassa ottaa ruokakuvia.. Mulla on aina niin kamala nälkä ja himo päästä syömään että loppu tulos ei voi olla tätä parempi :'D Mulla käy aina näin.. Käykö teillä muillakin?
6. Kun harja unohtui kotiin ja päätit tulla kuvailemaan rannalle.. Ei todellakaan hyvä yhdistelmä :-D Varsinkin kun alkaa inhottamaan sekaisin menneet hiukset juuri silloin, kun toinen yrittää ottaa kuvaa.
7. Tämä kuva onkin jo melkein vuoden vanha, mutta kuitenkin näin kevättä odotellessa sekä ihania auringonpaisteita voidaan muistella niitä hetkiä, kun aurinko paistoi suoraan silmään ja vieläpä samalla selittäen kuvaajalle millaisia kuvia halutaan. Mä olen varsinkin todella käsillä elijä, eli aina kun selitän kädet heiluu joka suuntaan :D 

Blogimme löytyy nyt myös facebookista, joten menkääs tykkäilemään! Päivittelemme sinne myös hieman useammin kuin tänne!

8 kommenttia:

  1. Haha, hauska postaus, tuttuja juttuja :D
    http://fabuliciouscc.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja hyvä etten oo ainoo kelle käy aina näitä :D

      Poista
  2. Hahah täällä myös yksi kelle käy näitä samoja tilanteita kuvatessa! :D

    http://thisismyworldlinda.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikää! Ihanaa kuulla etten oo ainoo pöhkö joka pilaa kuvansa :'D

      Poista